Meri-Porin koulun kasiluokan sarjistyöpajojen tuotoksia

1.09.2011 - 15:03

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nippori3

19.08.2011 - 17:28

Jo kolmannen kerran Porin pääkirjaston valtasi mangaharrastajat. Tällä kertaa, edellisistä kerroista oppineena, järjestimme tapahtuman koko kirjasto-opisto-talossa kahdessa kerroksessa, koska lastenosasto on tähän tapahtumaan käynyt aivan liian pieneksi. Erinäisten arvioiden mukaan kävijöitä tapahtumassa oli 150-200. Työpajaan osallistui vajaa 50 henkilöä.

Tällä kertaa työpajan aiheena oli kissankorvat. Tämä työpaja taisi suosiollaan ohittaa viime kertaiset piirustus- ja origamityöpajan. Ikäjakauma työpajassa oli noin 8-30 ja mukana oli niin tyttöjä, naisia kuin miehiäkin. Haaveilemme edelleen karvakangaskorvista. Tällä kertaa materiaalina oli fleece.

Opistotalon aulassa oli Jinsei ry:n järjestämä mangakirppis. Kirppis on vetänyt väkeä joka vuosi ja niin nytkin. Manga vaihtoi omistajia ja samalla pystyi ihastelemaan sermissä olevia hienoja pieniä taideteoksia.

Auditoriossa soitettiin j-rockia, manga yms. aineistoa oli kerätty luettavaksi ja lainattavaksi ja alhaalta löytyi myös Jinsei ry:n järjestämä näyttely, jossa kerrottiin mm. cosplaypuvuista. Niitähän tässä tapahtumassa näkee. Talossamme liihotteli mitä hienoimpia pukuja, kaikkia ei täti tunnistanut, mutta ehkä illan huippu oli Aladdin pitkine jalkoineen.

Nippori3 teki sen taas. Talo täynnä, tunnelma katossa ja järjestäjillä hiki pinnassa. Ilman Jinsei ry:n panostusta emme olisi tätä saaneet aikaan. Mukana siis kirjaston lisäksi Porin seudun kansalaisopisto ja Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.

Kiittäen yhteistyökumppaneita ja Nipporiin osallistuneita, Arja-täti

ps. Tässä lupaamani ohje korvien tekoon.

Reijolan sarjakuvaleirin tuotoksia

21.06.2011 - 14:36

Sanaratas ry:n sarjisleirillä Reijolassa tehtiin tämännäköistä jälkeä.

Dooris on tuhma - piirsi Lyyti

 

Susa saa kaverin, piirsi Aada

 

Mixizizi kaupassa, piirsi Liisa

 

Leijona, piirsi Juho

 

 

Superlapsipäivä Porissa

30.05.2011 - 10:00

Sarjakuvavuonna halusimme tarjota jotain myös pienemmille lapsille ja mikä onkaan sarjakuvamaisempaa kuin supermiehet. Koska emme halunneet kuitenkaan rajoittaa päivää pojille, järjestimme superlapsipäivän yhdessä Porin lastenkulttuurikeskuksen – Satakunnan lastenkulttuuriverkoston kanssa.

Superlapsipäivässä oli lupa tulla ja olla superlapsi. Jos kuitenkin oma viitta jäi kotiin, kirjastosta löytyi naulakollinen erilaisia viittoja.

Lainattavia viittoja.

Oman viitan sai myös maalata ja askarrella. Viittatyöpaja oli päivän suosituin juttu.  Lähes 60 lasta teki itselleen viitan ja liehuvia viittoja oli osasto täynnä.

Loppuhuipentumana oli varjokuvaustyöpaja. Lastenosaston takavarasto oli pimennetty ja lakanan takaa otettiin superlapsista varjokuva. Lapset saavat myöhemmin kuvat itselleen.

Superlapsi järjestettiin ensimmäistä kertaa, mutta suosio oli niin hurja, että tämä tuskin jäi viimeiseksi. Osastolla nähtiin kaksi batmania, superetana ja kaikenikäisiä ja kokoisia superlapsia. Ja tietysti superkirjastotäti!

Superkirjastotäti ja puhelinkoppi jossa pystyi ihailemaan itseään.

Porin kaupunginkirjaston lastenosasto kiittää kaikkia superlapsipäivään osallistuneita mahtavasta yhteistyöstä! Tämä idea saa jatkoa.

Sarjispäivä Outokummun kirjastossa

26.05.2011 - 10:16

Toukokuisena lauantaiaamuna Outokummun kirjastoon hiippaili mustiinpukeutuneita ja vähän unenpöpperöisiä nuoria paperipinkkojen, kynien ja tussien kanssa. Tarkoitus oli oppia sarjakuvan teosta jotain uutta, ja ennen kaikkea piirtää, piirtää, piirtää.

Ulla vinkkasi aluksi sarjakuvaa (ja vähän muutakin), osa oli vaaleanpunaista ja söpöä, osa ällöä ja oksettavaa. Jokke Joensuun sarjakuvaseurasta pohjusti kurssilaisia sarjakuvan perusasioilla: miten hahmot ja juoni kehitellään, millaisia välineitä käytetään ja missä valmiita sarjiksia voi julkaista. Esimerkiksi tässä blogissa tietty!

Loppupäivä menikin ankarasti piirtäen, hädin tuskin maltettiin käydä hotkimassa Tuijan laatiman herkkupöydän tarjoiluja. Tuija olikin ankara syömisen suhteen: kukaan ei poistunut talosta ennen kuin viimeinenkin tomaattiviipale tai banaani oli popsittu.

Osa päivän tuotoksia  on jo näkyvillä täällä, ja lisää seuraa.

Joensuun sarjakuvakoulutus

26.05.2011 - 9:58

Alla olevat vinkit ja linkit on etupäässä aikuisille (kirjastoon sarjakuvia hankkiville) suunnattu, koska Joensuun koulutuspäivässä yleisönä oli isoja ihmisiä.  Joku listalta saattaa siis olla sisällöltään K15 tai jopa 18, sori. Koulutuksessa puhuivat Hokkasen Harri Tikkurilan kirjastosta ja Saharisen Jokke Joensuun sarjakuvaseurasta.

Harri TOPLISTA

Ulkomaiset sarjakuvat

Conley: Vastakarvaan
Delisle: Koko tuotanto
Diaz Canales: Blacksad
Dupuy: Jeanin elämää
Franquin: Zorbul – sarja
Jacobs: Blake&Mortimer
Larcenet: Pieniä voittoja, Maallemuuttajat
Mezieres: Valerianit (Tuhannen planeetan valtakunta, Auringoton planeetta ym.)
Pastis: Helmiä sioille
Rabagliati: Paul goes fishing
Scorpion
Scott: Jeret
Trondheim: Jussi Jänikset
Ythaq: The forsaken world
Y – the last man

Kotimaiset sarjakuvat

Ahonen: Villimpi pohjola
Jarla: Fingerporit
Kallio: Kramppeja ja nyrjähdyksiä
Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
Ranta: mm. Kajaani
Tikkanen: Kanervat

Lehtiä
Neo magazine
Tähtivaeltaja
Sarjainfo
Sarjari

Tikkurilan kirjaston sarjakuvasivut

Jokke TOPLISTA

Bechdel, Alison: Hautuukoti
Burns, Charles: Musta aukko & El Borbah: Tylymmänpuoleinen dekkari
Clowes, Daniel: Chost Town (nimestään huolimatta suomenkielinen), Wilson
Crumb, Robert
Diaz Canales, Juan, : Blacksad
Dupuy , Philippe: Jeanin elämää
Eisner, Will: Sarjakuvaromaanit + Spirit-albumit
Gaiman, Neil: Sandman: Sandman, Coraline jne.
Gravett, Paul: Manga: 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa
Gravett, Paul: Sarjakuvaromaani ja kuinka se voi muuttaa elämäsi
Hagelberg, Matti: Kekkonen
Jarla, Pertti: Fingerpori
Miller: Yön ritari, Sin City (albumit), 300
Miyazaki, Hayao: Tuulen laakson Nausicaä
Moore, Alan: Helvetistä, Vartijat, Rämeen olento
Musturi, Tommi: Samuelin matkassa
Ōtomo, Katsuhiro: Akira
Panter, Jim: Jimbon Jumalainen näytelmä: Jimbo Kiirastulessa & Jimbo Helvetissä
Rapi, Aapo: Meti
Satrapi, Marianne: Persepolis
Spiegelmann: Maus
Joensuun sarjakuvaseura

Kupla-akatemia

Sarjakuvantekowiki

Tutkimus internetsarjakuvan mahdollisuuksista

 

 

Sarjakuvavinkkausta by Matti ja Markku

26.05.2011 - 9:10

Markku ja ensimmäinen suomalainen sarjakuva

Porin sarjakuvaprojekti rämähti käyntiin vauhdikkaasti ja äänekkäästi Meri-Porin koululla, kun sarjakuvavinkkarit Matti Karjalainen ja Markku Kesti esittelivät yhden koulutunnin aikana sen kaiken, mitä sarjakuvamaailmaan mahtuu. No, ei ihan mahtunut kaikkea, mutta hyvä pläjäys sarjakuvista saatiin esiteltyä ja mielenkiinto heräsi. Tuntien jälkeen raahasimme sarjakuvat seinän takana olevaan Pihlavan kirjastoon ja sieltä kuulijat saivat niitä käydä lainaamassa.  Ja mitä pojat kertoivat, tässä muutama näyte.

Sarjakuvaa on pidetty aikoinaan huonona kirjallisuutena, miten nyt.

Näitä ja paljon muita vinkattiin

Ja tietysti haluatte tietää, mitä kaikkea pojat suosittelevat. Tässäpä listat. Kysy kirjastosta!

“Aku Ankkaako, kääk” – Sarjakuvaa Meri-Porin koulun seitsemäsluokkalaisille

Sarjakuvavinkkauslista

Markku Kestin setti

 

Pertti Jarla: Fingerpori

Keiji Nakazawa: Hiroshiman poika

Petteri Tikkanen: Eero, Kanerva ja yks juttu

Kallio&Pirinen: Ornette Birks Makkonen ja liian paha groove

Mauri Kunnas: Nyrok city 2

Peter Carey: Neverwhere

Marjanne Satrapi: Persepolis

Guarnido&Diaz Canales: Valkoinen valtakunta

Ralf König: Vapautunut mies + Pretty baby

Manu Larcenet: Pieniä voittoja 1-4

Morvan: Sillage 1+2

Anni Nykänen: Mummo

Jarkko Vehniäinen: Kamala luonto

 

Tuuli Hypen: Nanna

Mikko Ketola: Marian koodi

Miha Rinne:Lopunperä

P. Craig Russell:Coraline

Tiitu Takalo: Kehä

Pauli Kallio: Maalaispunkin päiväkirja

Kati Närhi :Saniaislehdon salaisuudet

Milla Paloniemi: En vain osaa 1+2

Julian Neel: Päiväkirjaelämää

 

Anne Muhonen: Ada –sarja

Annukka Leppänen: Anopin unelma

Mikael Hed: August Jessor –  Tyrskylä

Emily the Strange

Satu Lusa: Rauha ja sota

Guy Delisle: Pjongjang

Kiyohiko Azuma: Yotsuba&!

Alison Bechdel: Hautuukoti – tragikoominen perheeni

Catel & Bocquet: Kiki – Montparnassen kuniingatar

Ville Ranta: Kajaani

Alan Moore: Vartijat, V niinkuin verikosto

J.P. Ahonen: Villimpi pohjola 1+2

Javier de Isusi: Marcosin piippu, Mikä-mikä-maan saari

Logicomix


Matti Karjalaisen setti

Busiek: Marvels

Hypén: Nanna

Moore: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga

Moore: Helvetistä (osa 1)

Muhonen: Ystäväni varjo

Russell & Gaiman: Coraline

Sakai: Usagi Yojimbo (engl.)

Schulz: Tenavat

Satrapi: Persepolis

Smith: Luupäät (osa 1)

Spiegelman: Maus

Takahashi: Maison Ikkoku (engl.)

Takalo: Kehä

Talbot: Tuhman rotan tarina

Vaughan: The Pride of Baghdad (engl.)

 

 

V/A: Batman – Musta ja valkoinen

Clowes: Ghost World

Kirkman: The Walking Dead (engl.)

Miller: Sin City

Kinkkulan koulu

23.05.2011 - 9:47

(c) Miira

Dogi vs. Kurre

23.05.2011 - 9:46

(c) Miira

Hevi-Esa #2

23.05.2011 - 9:46

Iina R